Viime syksyn markkinakatsauksen jälkeen metsäsijoittamisen fundamentit ovat edelleen vahvistuneet ja nykyisellä puun hintakehityksellä emme usko metsätiloissa nähtävän hintojen laskua kuluvana vuonna.
Tämän katsauksen johtavana aiheena on puukauppa, puun hintataso ja puumarkkinoiden toimivuus sekä tulevaisuuden näkymät.
AARI yhteismetsän ensimmäinen kokonainen toimintavuosi, vuosi 2021, oli monella mittarilla katsottuna onnistunut.
Energian saatavuudesta ja hintojen noususta keskustellaan nyt paljon.
Ilmastoviisas metsänhoito on metsien hoitamista niin, että metsät pysyvät hyvin kasvavina ja puuston määrää pyritään ylläpitämään ja lisäämään eri keinoin.
Onko sinulla metsää, jonka hoitamista olet pohtinut, mutta et tiedä mitä tehdä?
Haluatko omistaa metsää, mutta itselläsi ei ole osaamista, eikä kiinnostusta aktiiviseen metsänhoitoon?
Metsänhoito perustuu aina erilaisiin malleihin, joilla mallinnetaan eli ennustetaan metsien kasvua ja määritetään metsän tuotto.
Puun kysyntä muuttuu jatkuvasti. Havupuun puumarkkinat ovat keskellä suurta murrosta.
Moni metsänomistaja tuskailee onko metsään liittyvät sopimukset, ilmoitukset ja verot tullut huolehdittua ajallaan.